JySa

JySa

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Palaverin sisältöä

Hei!
Tässä ala puolella on nyt tiivistettynä asiat mitä päätimme palaverissa. Jos tulee kysymyksiä tai mietteitä niin ottakaa yhteyttä.
- Keväällä 2015 treenien kasto on 1h ja 30 min. Allasta 1 h ja jumppaa 30 min. välillä voidaan vaihdella määriä.
-Ensimmäinen peli on Tuomo Vainion turnauksessa keväällä (paikkana jyväskylä ajankohtaa en osaa sanoa tarkaan mutta veikkaan että se on kesäkuun tienoilla.)
-Ryhmä rupeaa tähtäämään Vesipeto sarjaan (e,f junnut. mukautetut säännöt ja pienempi peli kenttä).
- sarjaa varten tulee lunastaa lisenssi uimaliiton kautta.
- Syksystä eteenpäin treenataan kolmesti viikossa. (päivät vielä auko koska ei tiedetä saeuran vuoroja nvielä ensi syksyksi)
-2002 vuonna syntyneet pelaajat saavat käydä kokeilemassa d- junnu joukkueen treenejä ja voivat siirtyä sinne halutessaan. Kuluvan syksyn aikana voi keskivioikkoisin käydä heidän treeneissään ja muuten meidän.
-seuran kautta voi tilata seuran paitoja, shortseja, laukkuja ja uikkareita. Pallot olisi hyvä tilata ensi syksynä viimeistään saa tilata jo aikaisemmin. (Tilaukset tehdään reija häkkisen kautta).
-seuralla on joa vuosi erillaisia tapahtumia. Miesten ja naisten edustusjoukkueen sm sarja pelejä voi tulla seuraaman viikon loppuisin hallille niistä ilmoitellaan aina lähempänä. Halutessaan voi käydä katsomassa ajankohdet myös uimaliiton sivuilta. Seurassamme järjestetään myös pikku joulut ja keväällä kauden päättäjäiset.
-Pikku Joulut järjestetään tänä vuonna 20.12.2014 klo 16.30 eteenpäin aalto alvarilla. Nyyttäri periaattelle ja koko perhe on terve tullut. Ottakaa uikkarit mukaan.
-Vanhemmat voivat keskenään halutessaan organisoida jonkinlaista toimintaa jolla kerätään rahaa joukkueelle jotta pelireissut eivät maksa niin paljoa. Vatteisiin voi myös kysellä sponsoreita.
Tuosa pitäisi olla kaikki jos nyt tulee jotain kysymyksiä tai ideoita niin ilmoittakaa rohkeasti :)
terkuin,
Maria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti