JySa

JySa

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joululoma

Hei!

Oikein hyvää joulua kaikkille ja onnellista uutta vuotta 2015 :). Muistakaapas VP Mursut opetella joululomalla sitomaan rusetti leuan alle :))

Terkuin

Maria

Ps. Jotkut kyselivät kakku ohjetta.. Se löytyy tuosta osoitteesta
http://www.hellapoliisi.fi/kakut/hyydytetyt-kakut/2508-valkosuklainen-mansikka-appelsiinikakku
Itse teen eri makuisina vaan eli vaihtaa vain maitorahkan makua. Pohjan voi tehdä myös kekseistä.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Kynnet ja Hampaat

Hei!

Nean kanssa päädyimme uuteen sääntöön varsinkin VP.Mursujen kohalla ja se koskee rannekkeita ja kynsiä. Muutaman kerran on reeneissä nimittäin tullut naarmuja ihoon pelatessa. Naarmut häipyvät kyllä ajan kuluessa mutta ovat alkuun hurjan näköisiä, joten laittakaapa rannekkeisiin nimet vedenpitävällä tussilla ja sen jälkeen aina enne altaaseen menoa kiinnittäkää ne johonkin esimerkiksi tankoon uima altaan reunalla. tällöin toivon mukaan vähenevät nuo naarmut. :)
 Toinen pyyntö koskee kynsiä. Lapset eivät nimittäin aina muista leikata kynsiään. Kynnet tulisi olla lyhkäiset jotta ei vahingossa raavi muita. Muistutamme lapsia vielä treeneissäkin.

Maria

maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulua odotellessa

Hei!

Joulukuun ohjelmaa:
-5.12 treenit peruttu, koska halli suljetaan klo 15.00
-13.12 NSM peli JySa v. Sentterit, tervetuloa katsomaan
-15.12 kauden viimeiset treenit jonne voi tulla perheenjäsenet tai kaveri mukaan (muistakaa maksaa pääsymaksu)
-20.12 seuran pikkujoulut, tervetuloa koko perheen voimin aaltoalvariin 25m altaalle uiskentelemaan. Nyyttäri periaatteella klo 16:30 alkaen. Uikkarit mukaan (kerholaiset pääsee rannekkeilla muut joutuu maksamaan normi pääsymaksun kassalle.)

Maria

lauantai 22. marraskuuta 2014

Kausiohjelma

Hei!

Nyt on seuran sivuja päivitetty niitä voi käydä lueskelemassa.

Kausiohjelma on saatu painettua ja niitä jaetaan sitten treeneissä


Maria

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Palaverin sisältöä

Hei!
Tässä ala puolella on nyt tiivistettynä asiat mitä päätimme palaverissa. Jos tulee kysymyksiä tai mietteitä niin ottakaa yhteyttä.
- Keväällä 2015 treenien kasto on 1h ja 30 min. Allasta 1 h ja jumppaa 30 min. välillä voidaan vaihdella määriä.
-Ensimmäinen peli on Tuomo Vainion turnauksessa keväällä (paikkana jyväskylä ajankohtaa en osaa sanoa tarkaan mutta veikkaan että se on kesäkuun tienoilla.)
-Ryhmä rupeaa tähtäämään Vesipeto sarjaan (e,f junnut. mukautetut säännöt ja pienempi peli kenttä).
- sarjaa varten tulee lunastaa lisenssi uimaliiton kautta.
- Syksystä eteenpäin treenataan kolmesti viikossa. (päivät vielä auko koska ei tiedetä saeuran vuoroja nvielä ensi syksyksi)
-2002 vuonna syntyneet pelaajat saavat käydä kokeilemassa d- junnu joukkueen treenejä ja voivat siirtyä sinne halutessaan. Kuluvan syksyn aikana voi keskivioikkoisin käydä heidän treeneissään ja muuten meidän.
-seuran kautta voi tilata seuran paitoja, shortseja, laukkuja ja uikkareita. Pallot olisi hyvä tilata ensi syksynä viimeistään saa tilata jo aikaisemmin. (Tilaukset tehdään reija häkkisen kautta).
-seuralla on joa vuosi erillaisia tapahtumia. Miesten ja naisten edustusjoukkueen sm sarja pelejä voi tulla seuraaman viikon loppuisin hallille niistä ilmoitellaan aina lähempänä. Halutessaan voi käydä katsomassa ajankohdet myös uimaliiton sivuilta. Seurassamme järjestetään myös pikku joulut ja keväällä kauden päättäjäiset.
-Pikku Joulut järjestetään tänä vuonna 20.12.2014 klo 16.30 eteenpäin aalto alvarilla. Nyyttäri periaattelle ja koko perhe on terve tullut. Ottakaa uikkarit mukaan.
-Vanhemmat voivat keskenään halutessaan organisoida jonkinlaista toimintaa jolla kerätään rahaa joukkueelle jotta pelireissut eivät maksa niin paljoa. Vatteisiin voi myös kysellä sponsoreita.
Tuosa pitäisi olla kaikki jos nyt tulee jotain kysymyksiä tai ideoita niin ilmoittakaa rohkeasti :)
terkuin,
Maria

tiistai 4. marraskuuta 2014

Mursujen joukkue palaveri

Hei!

Pidetään joukkue palaveri 10.11.2014 klo 19.30 treenien jälkeen uimahallilla. Koskien tulevaa kevättä ja ensi syksyä.

terkuin,
Maria

torstai 23. lokakuuta 2014

Perjantaina ei treenejä!

Hei,

Muistutuksena vielä että huomenna eli 24.10. ei ole vesipallokerhoja, koska uimahallilla järjestetään mastersejen sm kilpailut. Maanantaina taas jatketaan.

Vielä puutuu kuvaus lupa muutamalta lapselta, palautakaahan se mahdollisimman pian.

Nea ja Maria

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kuvaus

Moi!

Vesipallokerhojen kuva otetaan huomenna maanantan klo 18.30.

Muutamilta puuttuu vielä lupalappu kuvaukseen joten palauttakaa ne huomiseksi jos lappu on hukkunut voi vanhemmat tulla huomenna kirjoittamaan uuden uimahllille, minulla on ylimääräisiä lappuja mukana.

Ensiviikon perjantain 24.10. treenit on peruttu masters kisojen takia.

Maria

torstai 9. lokakuuta 2014

Lupalaput

Morjens!
Syysloman jälkeisenä maanantaina (20.10.) olisi tarkoitus ottaa vesipallokerhoista ryhmä kuvat uimahallilla ennen treenien alkua. Toivoisimme valkohaiden tulevan altaille jo 17.40 uikkarit päällä jotta päästään kuva ottamaan ennen treenien alkua. Mursujen kuva otetaan jumpan aikana uikkarit päällä.
Kuvausta varten tarvitsemme vanhempien suostumuksen kuvien ottoon ja käyttöön. Annamme perjantaina lapsille mukaan treeneistä kuvaus lupa lappuset jotka toivomme teidän paluttavan 17.10. mennessä. Jos lappu hukkuu voitte tulostaa uuden lapun lähetäämästämme sähköpostista.
Tarkotuksena olisi myös haastatella lapsia seuramme kausiohjelmaa varten. Haastattelu suoritetaan treenien aikana. Lupa lapulla voitte antaa suostumuksenne myös lapsenne haastatteluun ja nimen julkaisuun kuvien ja/tai haastattelun yhteydessä.  
LAPUN VOI PALAUTTAA SÄHKÖISESTI TAI KIRJALLISESTI.
Lupa kattaa kuvien oton myös muissa seuran tilaisuuksissa ja reeneissä. 
Ja syyslomalla on treenit normaalisti.
Vesipallo terveisin,

Maria ja Nea

P.s. Viikonloppuna lauantaina sekä sunnuntaina on taas miesten ja naisten sm sarjan pelejä tiedossa klo 18.15 eteenpäin Aaltoalvarlla. Tervetuloa katsomaan.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

PERUUTUKSIA

Heissan,

Lähdemme joukkuemme kanssa pelammaan vesipalloa ruotsiin seurajoukkueiden pm:iin joten joudumme valitettavasti perua perjantain 3.10. ja maanantain 6.10. molemmat vesipallo kerhot. 

Syysloma viikolla ajattelimme pitää sekä maanantain että perjantain vesipallo kerho kerran normaalisti. Ilmoitattehan kuitenkin jos ette syyslomalla pääse niin voime tarpeen mukaan perua kerrat jos lapsia on tulossa vain muutama paikalle.

Nea ja Maria

tiistai 23. syyskuuta 2014

Läksyjä ja muistustuksia

Moro!

Tosiaan ollaan saatu aloittavien ryhmänkanssa nimi keksittyä ja nimeksi tuli VP Valkohait.

VP Mursujen kotitehtävänä on pyöritellä käsiä liikkeitä on jumpassa harjoiteltu joten pitäisi olla tuttua. Vanhemmat voivat vielä auttaa jos tuntuu haastavalta.

Muistuttaisin vielä vanhempia siitä että ennen treenien alkua hyppiminen 25m altaalla on vanhempien vastuulla emme ole siellä Nean kanssa vahtimassa. Samoin reenien jälkeen uimaan jääminen on vanhempien vastuulla ja sinne toivomme, että jos jää uimaan niin aikuinen tai vanhempi sisar olisi mukana.

Uimalasit on jo monella ollut hienosti mukana, mutta parilta vielä puuttu. Tietysti jos lapsi itse tykkää mennä ilman niin siitä vaan saa olla ilman. :)

Kausi maksu lapit jaettiin maanantaina. Ne jotka eivät vielä olleet reeneissä niin saatte ne perjantaina. Toivottavasti laput päätyivät kotiin suurinpiirtein ehjänä jos ei nii laittakaa viestiä nii toimitetaan uusi.

Sitten vielä tapahtumia. Eli tosiaan syysloma viikolla järkätään vesiliikunta leiri yhdessä swimmingin kanssa. Suosittelen leirille tulemista minä ja nea ja muutama muu ohjaaja pyöritään siellä eli ei tarvitse ohjaajaa jännätä. Jos päätät tulla voit itse valita kauanko haluat sielä leirillä olla. Muistakaa varata oma paikka nopeasti jotta mahdutte mukaan. Edellisessä tekstissä lisää infoa siitä.

Naisten ja miesten SM sarja pelejä voi tulla seuraamaan viikonloppuisin Aalto Alvariin. Ja tietysti joukkueiden edistymistä runkosarjassa voi seurata uimaliiton sivulta. Siellä näkyvät myös peli ajat.

http://www.uimaliitto.fi/vesipallo/sarjat/

Tuossa vielä muutamien lähi pelien kellon aikoja ja päivämääriä:

27.9  klo 18.15 MIEHET JySa- HSS
        Klo 19.30 NAISET JySa- Sentterit
28.9 Klo 18.15 MIEHET JySa- Kuhat
        Klo 19.30 NAISET JySa- Kuhat
11.10 klo18.15 miehet JySa- TU
          klo 19.30 naiset JySa-TU
12.10 klo18.15 miehet JySa-Cetus
         Klo 19.30 naiset JySa-Cetus
18.10 klo 18.15 miehet JySa- TU2
          Klo 19.30 naiset JySa- UiTa


Maria

Vesiliikunta leiri

Syysloma viikon vesiliikunta leiri!

Swimming jyväskylä ja saukot järjestävät yhteistyöllä viimevuoden tapaan vesiliikuntaleirin Aalto Alvarissa. Leiri on tänä vuonna nelipäiväinen ja ajankohtana on 13-16.10.2014 klo 10-13 leiri on tarkoitettu 7-12 vuotiaille. Leirille on mahdollista ilmottautua 1-4 ajaksi. 

Leiri sisältää vesirallitoimintaaja vesipalloa 25m altaalla. Toiminnan aikana pidetään evästauko (omat eväät).

Päivä ohjelma on suurin piirtein seuraavanlainen eli: 

10.00 vesirallitoimintaa
11.00 ruokatauko ja hyppyjä
12.00 vesipallokerho toimintaa
13.00 kotiin 

Tapahtuma järjestetään yhteistyöllä swimming jyväskylän, jyväskylän saukkojen ja kaupungin kanssa.

Ilmoittautuminen alkaa 25.9. seuramapin kautta. Jaostoksi tulee valita harrastus -->vesiliikuntaleiri ja haluamansa päivät. 
Hinta:uimahallin sisäänpääsy maksu

https://seuramappi.fi/swim/index.php

Samaan aikaan lasteen altaalla on toimintaa pienemmille lapsosille. Sinne ei tarvitse ilmottautua sähköisesti. 

Lasten altaan ja 25m altaan leiri ohjalmasta voitte lukea lisää swimmingin sivuilta. 

http://swim.fi/uutiset.html?1173

Maria 

torstai 4. syyskuuta 2014

Kausi starttasi

Heissan!

Nyt on molempien ryhmien kausi pyörähtänyt hienosti käyntiin. Vesipallokerhon jatkavat eli VP Mursut ovat reenanneet jo pari viikko ja tällä viikolla alkoi aloittavien ryhmä jonka kanssa päätämme nimen huomenna reeneissä joten kaikki paikalle. Pientä infoa kautta varten:

- Rannekkeet on lunastettavissa kassalta hinta 46e +ensikertalaisten pantti rannekkeesta10e, jos tulee ongelmia lunastuksesta tms. Tulkaa pyytämään apua olen huomenna ajoissa hallin aluassa auttamassa mahdollisten ongelmien takia.
- Molempien ryhmien säännöt ovat samat jotenne voi lukea aikaisemmasta päivityksestä
- Treeni kamoina aloittavilla uikkarit ja uimalasit VP Mursuilla on myös jumppa kamat
- Muistetaan myös noudattaa uimahallin sääntöjä ja pidetään hauskaa
- Aloittajille vielä muistutuksena se että uiminen ennne treenien alkua on vanhempien vastuulla

Eiköhän kausi saada pyörimään reippaasti hyvällä fiiliksellä. Joten pidetäänpä kaikki hauskaa. Ja muistakaa laittaa kysymyksiä tännepäin jos niitä tulee.

Maria

maanantai 25. elokuuta 2014

VP. Mursut infoa

Hei!

Viime perjantaina saimme lasten kanssa päätettyä ryhmän nime. Nimeksi tuli VP.Mursut. Lapset siis valitsivat tämän nimen itse ja tätä nimeä käytetään kaikissa postauksissa.

Kävin päivittämässä ranneke listat hallilla joten nyt jokainen lapsi voi lunastaa oman rannekkeensa kassalta. Ensikertalaisten tulee maksaa 10 e panti rannekkeesta. Muistakaa myös laittaa nimi rannekkeeseen jotta ei sekotu muiden kanssa. Jos on ongelmia rannekkeen ostossa tulee tulkaa kysymään apua.

Maria


lauantai 16. elokuuta 2014

Jatkavien Säännöt

Hei!
Eilen alkoi mukavasti syksyn jatkavien vesipallokerholaisten ryhmä. Saimme ryhmän kanssa tehtyä säännöt jotka vanhemmat voi vielä lapsille kerrata.

1. Kuuntele ohjaajaa
2. Pilliä totellaan
3. Ei kiusata
4. Ajoissa paikalle
5. Ei juosta altaan reunalla
6. Ei riehuta
7. Noudatetaan uimahallin sääntöjä
8. Ei roikuta kaverissa
9. Ei räiskitä vettä
10. Pidetään hauskaa

Harjoitus varusteina toimii jumpassa uikkarit ja t-paita. Altaassa pitkät hiukset kiinni. Uikkarit ja uimalasti.

Maanantaina jatketaan 18:30 tosi toimissa. :)

Maria

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Syksy kauden treenausta

Hei!
Treenikausi lähestyy pikkuhiljaa. Treenit alkavat perjantaina 15.8.2014 klo 18:30. Alkuun pidämme jutustelutuokion lasten kanssa, joten nähdään 25 m altaan katsomossa. 

Syksyn ajan ryhmä treenaa kahdesti viikossa maanantaisin ja perjantaisin klo 18:30-19:30. Alkuun 15 min jumppa, mihin varusteiksi riittää uikkarit ja t-paita. Tämän jälkeen menemme altaaseen. Kokoontuminen aina ennen jumppaa ylätasanteella. 

LISÄKSI!!
Harjoituskortin saa ostaa AaltoAlvarin kassalta heti 11.8.2014 alkaen. Rannekemaksu on 46 euroa, ladattuna vanhaan rannekkeeseen. Jos teillä ei ole punaista ranneketta, maksetaan siitä lisäksi panttimaksu 10 €.

Iloisin terveisin, 

Valmentajat Maria ja Nea 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Rantavesipalloleiri 7. – 11.7.2014




                                                            Tervetuloa rantavesipalloleirille Tuomiojärven uimarannalle. Leirin tavoitteena on opetella vedessä liikkumista pelaillen, kokeillen ja hauskaa pitäen.


Järjestämme kaksi leiriä:
-      7 – 9 -vuotiaat ma-pe klo 10.00 – 11.00
-      10 – 12 -vuotiaat ma-pe klo 11.00 – 12.00

Leirin hinta on 25 €/ viikko. Kertamaksu 10 €/ yksi ryhmä. Käteismaksu ensimmäisellä kerralla paikan päällä. Ei kelivarausta.

Leirin järjestää Jyväskylän Saukkojen naisten vesipallon
Suomenmestaruusjoukkue.

Toivomme ennakkoilmoittautumisia sähköpostitse
Reija Häkkiselle reija.hakkinen@pp1.inet.fi tai puhelimitse
044 2560262. Vapaita paikkoja voi tiedustella myös paikan päällä.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Vesipallokerhon pääsiäisloma!



Vesipallokerholla ei ole harjoituksia pitkäperjantaina 18.4. eikä toisena pääsiäispäivänä, eli maanantaina 21.4. AaltoAlvarin ollessa suljettu. Harjoitukset jatkuvat normaalisti taas perjantaina 25.4.

Jyväskylän Saukot toivottaa kaikille jäsenilleen oikein hyvää pääsiäistä!

Naisten vesipallon SM-sarjan semifinaalit pelataan AaltoAlvarissa 26.-27.4., lauantaina klo 18.15 ja sunnuntaina jo hieman aikaisemmin. Tervetuloa seuraamaan runkosarjan voittaneen Jyväskylän Saukkojen peliä Espoon Cetusta vastaan!

maanantai 17. helmikuuta 2014

Tapahtumia!!



Ensimmäiseksi suuret onnittelut TUL Joy Games -turnaukseen osallistuneille Saukkojen pronssimitallijoukkueen pelaajille!!

































TERVETULOA osallistumaan vesiliikuntaleirille!

Vesiliikuntaleiri 7-12 – vuotiaille (25 m:n allas)

Aika: 25.-27.2. klo 10−13, mahdollisuus ilmoittautua 1-3 päivälle.

Ilmoittautuminen: 6.2. alkaen,
https://seuramappi.fi/swim/ilmoittaudu.php. Jaostoksi tulee valita harrastus --> vesiliikuntaleiri ja haluamansa päivät.
Hinta: Uimahallin sisäänpääsymaksu
Leiri sisältää vesirallitoimintaa ja vesipalloilua. Toiminnan aikana pidetään ruokatauko (omat eväät).
Toiminta järjestetään yhteistyössä Swimming Jyväskylän ja Jyväskylän Saukkojen kanssa.

Maria

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Tärkeää!!

Morjens,

Ajattelin pistää tämän viestin vielä täännekkin eli viikonlopun peli info!

Lähdemme matkalle la 8.2. klo 13.00 AaltoAlvarin edustalta.
Sunnuntaina paluu samaan paikkaan n. klo 16.00

Otteluohjelma on seuraava:

La 8.2. pelataan Pirkkolan uimahallissa:
klo 18.00 Saukot - Cetus
klo 18.45 Saukot - Kuhat sininen
klo 19.30 Kuhat valkoinen - Saukot
klo 20.00 Saukot - TU musta

Su 9.2. pelataan Mäkelänrinteen uintikeskuksessa:
klo 9.50 Saukot - TU keltainen
klo 10.15 - 11.30 Sijoitusottelut menestyksen mukaan

Turnaukseen lähtevä joukko on seuraava:
1) Pelaajat: Nuutti, Rene, Lauri Toskala, Eetu, Iiko, Eeli, Lauri Torvelainen, Aapo, Maija, Otso, Tuukka, Jesse ja Matias.
2) Huolto- & tukijoukot: Marja Uutela (Otson äiti), Reija Häkkinen (Iikon ja Eelin äiti), Risto Kekkonen (Aapon isä) - Toivottavasti en ole unohtanut ketään!!

Majoittuminen voisi mennä vaikka seuraavalla tavalla - jos vanhemmille sopii:
Huone 1 pelaajat (6 kpl):  Nuutti, Rene, Lauri Toskala, Eetu, Iiko ja Eeli Huone 2 pelaajat (4 kpl) + 1 huoltaja: Lauri Torvelainen, Aapo, Otso ja Matias & Risto.
Huone 3 Naisten huone: Maija, Reija & Marja Huone 4 Kuski & Pekka

Tuukka ja Jesse majoittuvat sukulaisten luona.

Matkan kustannukset ovat seuraavat:

Bussimatka: 45,00 € / lähtijä
Majoitus: 35,00 € / lähtijä

Lisäksi varatkaa ruokailuja varten n. 20 € / nenä.

Ruokailemme la iltana hotellin yhteydessä olevassa kahvilassa ja sunnuntaina kotimatkalla

Maria

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Treeni varusteet

Kivasti on kerhot taas ruvennut pyörimään, mutta sellaiseen olen kiinnittänyt huomiota, että varsinkin myöhemmässä ryhmässä ei uimalaseja juurikaan käytetä. Toivon, että vanhemmat huolehtisivat lapsilleen uimalasit jotta uimisesta tulee helpompaa :) Tyttöjen on myös hyvä laittaa hiukset kiinni jotta ne eivät tule touhutessa silmille.

Maria

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Vesipallokerho

Vesipallokerho on tarkoitettu noin 6-10-vuotiaille uimataitoisille lapsille. Kerhossa opetellaan uimista, pallon hallintaa ja monia muita veteen liittyviä taitoja. Kerhotoimintaa järjestetään Aaltoalvarissa ja Muuramen uimahallissa. Tämän blogin kautta on tarkoitus infota jo mukana olevia vanhempia kerhotoiminnasta ja saada uusia lapsia mukaan toimintaan.

Vesipalloterkuin,
Maria